AALTO

Jos meri on ihmisen mielessä mystinen - alati kiehtova alkumeri ja löytöretkien suuri tuntematon - on se sitä myös aalto.

Meri ja aallot saavat meidät tuntemaan itsemme pieneksi osaksi luontoa ja maailmankaikkeutta, kiinnittävät meidät ´syntymisen ja kuolemisen´jatkuvaan sykliin.

Aallot tyynnyttävät. Samalla meri ja aallot ovat synonyymeja seikkailulle, etsimiselle, löytämiselle - aarteille. Aallot muistuttavat meitä ajasta ja luonnon kiertokulusta, niiden toistuvuus ja liike lumoaa.

Mitä etsin kun etsin meren rannalta aaltojen rannalle heittämiä aarteita? Mitä näen kun nostan rannalta meressä vuosikymmeniä, jopa satoja siloutuneen lasinpalan. Näenkö luonnon voiman, näenkö muinaisen ihmisen mielikuvituksekkaan innostuksen keräämiseen, löytämiseen, symboleihin, talismaaneihin, amuletteihin, aarteisiin. Näenkö itseni ja samalla koko ihmisen lajin historian. Näenkö merten taa ja aaltojen sisään.

Vuonna 2001 piirsin pastelliliiduilla aaltoa. Opettaja Lilia Fedorova ohjasi katsomaan tarkkaan juuri sitä kohtaa, missä aalto kääntyy ja valo hohtaa aallon läpi. Minä katsoin ja koitin toistaa saman kuin hän. Aalto näyttäytyi haastavana ja kiehtovana. Miten tuollaista maagista ainetta ja muotoa voikaan paperille kuvata!


Elokuussa 2024 istuin rannalla ja kuvasin aaltoja. Huomasin, että kamera pysäyttää liikkeen muodostaen vaikutelman lasimaisesta aineesta. Aalto sai silmissäni jälleen uuden, kiehtovan muodon. Siinä sitä nyt on, lasia ja hiekkaa.