VALON SYNTY

Seuraava aalto vie meitä jo kovaa vauhtia kohti valoa, kukkia ja kauneutta. Kohti sisäisiä ja ulkoisia rajojamme, omaa todellisuuttamme tässä äärettömässä kaikkeudessa.¹ Aloitan tästä, katsotaan mihin se vie, pitäkää simpukankuorenne laidoista kiinni.²

Prinsessa Ruusunen heräilee sadan vuoden unestaan. Lumikin lepäillessä lasikupunsa alla Lemminkäinen jo keräilee jäseniään kasaan Tuonelan virran rannalla. Gilgameš se vaan vaeltaa etsien ikuista elämää.

Uudelleensyntymisen käsite on kiehtonut ihmistä aina.¹ Omiin nahkoihinsa, eri hahmoihin tai mielentiloihin jälleensyntyvä ihminen tavoittelee täydellisyyttä, suurta yhteyttä ja maailmansielua. Oi Tao, Atman & Brahman, Anima Mundi, Qi, Logos, Prana, Manitou...! Kohti ikuista nirvanaa ihminen kurkottaa, vaikka on kaikessa kiinni jo tässä ja nyt.

Kohti uutta ja yli-ihmistä kurkotti myös renessanssi, rinascita (ital. uudestisyntyminen). Renessanssin ajan ympärille on syntynyt ylitsevuotavainen hohto ja valo. Oli pimeä keski-aika ja sitten valoisa renessanssi, näin puhutaan. Vaikka tuo renessanssin ylimaallinen hohto riisuttaisiin pois, sitä ei voida kiistää, etteikö tuohon aikaan tapahtunut paljon. Humanismi, uskonpuhdistus, löytöretket, kirjapainotaito, tekstintulkinta, historiankirjoitus, filosofiset uudistukset, runouden uusi nousu, antikvariaattinen harrastu, perspektiivi, taideteoria, tähtitiede, anatomia, löytöretket ja niin edelleen. Ihmisen sisäinen ja ulkoinen maailma laajenivat eksponentiaalisesti. ³

Yhä edelleen etsimme viisasten kiveä, ikuista nuoruutta. Niin kovasti haluaisimme valmistaa myös kultaa!⁴ Koitamme luoda itsemme uudelleen, olla parempi versio itsestämme. Ja tehdä maailmasta paremman version. Tehdä enenmmän, tehdä nopeammin, helpommin. Paljon olemme tehneet. Ja paljon tuhonneet.




Kun vain näkisimme itsemme, toisemme ja maailman valoisin silmin. Ja ´kaiken häviön tie peittyisi kukkiin´.⁶ Me osaamme kyllä peittää särön kullalla⁸. Jopa ennallistaa tuhoamaamme. Mutta vasta silloin kun olemme sen ensin rikkoneet? Vasta rikkomisen jälkeenkö näemme uudelleen jonkin asian, uusin silmin. Tarvitsemmeko aina pimeyden nähdäksemme valon? Jossain loistaa aina valo. Väkevä, kannustava ja lohdullinen valo.⁸ 







Tor Arne- Untitled, 2013-2015 oil on canvas 55 x 160 cm.  In Finnish National Gallery Collection. Kuva: Galleria Anhava





Niin ajaudumme simpukankuoressamme, tuulten puhaltaessa, aaltojen kannattelemana, uuteen rantaan. Rannalla kietoudumme uuden aamun valoon, melankolisen kauniiseen, sisään ja ulospäin hehkuvaan valoon. Näemme hetken, jossa maailma saa värit. Niin hetkessä muuttuvaa, katoavaa, niin kaunista. 




Lopuksi

´Valon synty´-tekstini on inspiroitunut Botticellin Venuksen syntymä -maalauksesta. Teksti on myös loputonta ihmetystä ja ihastusta Tatu Vaaskiven tekstejä kohtaan. Vaaskivi oli Suomen maailmansotien välisen ajan kirjallisuus- ja kulttuurikriitikko, joka kuoli vain 20-vuotiaana. Hänen palava kirjoitustyylinsä,  eläytymiskykynsä, niin historiaan kuin nykypäivään suuntaava tarkkanäköisyytensä, on vertaansa vailla. Tämä teksti on myös kunnioittava henkäys Tor Arnen taiteelle ja ´valon synty´-lausahdukselle vuodelta 2004. Koruissani käyttämäni merilasi kietoutuu mielessäni myös valon, kauneuden ja syntymisen teemoihin. Rannalta kerätty lasi kokee oman uudelleensyntymisensä koruun kiinnitettynä. Lasissa on valo. 




“Jos tietää mitä etsii, löytää vain sen.” Gösta Ågren






1 Matilainen, Renessanssi, Yliopisto-lehti, 1995, 5 

<sup>2 Simpukankuoren laidoilla viittaan artikkelin aloituskuvassakin olevaan Botticellin Venuksen synty -teokseen, josta Tatu Vaaskivi on kirjoittanut seuraavan, elähdyttävän tekstin. On vuosi 1485. “Jossakin näistä tuntemattomista työpajoista seisoi Sandro Botticelli viimeistellen Lorenzo Medicin huvilaan tilattua Venuksen syntymää. Alaston valkea jumalatar näytti liikkuvan kuin kirpeän aamutuulen kannattamana ruusunpunaisesa raakunkuoressa; hänen kasvoistaan saattoi erottaa kauniin Simonetti Vespuccin piirteet, mutta vienoina ja madonnamaiseksi tyyliteltyinä. Mestari työskenteli avaraan, ruskenakeltaiseen kaapuun pukeutuneena, pysähtyi, hypisteli kaulassaan riippuvaa pahalta silmältä suojaavaa talismaania ja lisäsi vielä yhden kiehkuran Venukse hiuksiin, jotka olivat kypsän vehnäntähkän väriset.”

Tatu Vaaskivi, Rooman tie (1940), Hansaprint, Vantaa, 2025, 97

Tatu Vaaskivi, Tatu Georg Adolf Vaaskiv, 1935 Wahlstén, Vahlstén
19. heinäkuuta 1912 Helsinki – 21. syyskuuta 1942 Oulu

Sandro Botticelli, Alessandro di Mariano di Vanni Filipepi,
1. maaliskuuta 1445 Firenze – 17. toukokuuta 1510 Firenze</sup>

3 Knuutila, leikola, Lilius, Matilainen, Merisalo, Setälä, Renessanssi, Yliopisto-lehti, 1995

4 Alkemia, perusta arabiankielestä sanassa al-kimiya , joka tarkoittaa viisasten kiveä. Alkemia merkitsi aluksi samaa asiaa kuin kemia, mutta myöhemmin sillä tarkoitettiin erityisesti taitoa tehdä epäjaloista metalleista kultaa ja hopeaa. Tähän uskottiin päästävän käyttämällä ns. viisasten kiveä, jolla myöhempinä aikoina uskottiin olevan myös nuorentavaa ja elämää jatkavaa voimaa. Leikola, Renessanssi, Yliopisto-lehti, 1995, 85

5 Tatu Vaaskivi, Rooman tie (1940), Hansaprint, Vantaa, 2025, 12

6 ´Kaiken häviön tie peittyi täällä kukkiin´(Firenze)
Tatu Vaaskivi, Rooman tie, (1940), Hansaprint, Vantaa, 2025, 72

7 Kintsugi on japanilainen korjaustekniikka ja taidemuoto, jossa esineen säröjä ja halkeamia ei piilotella, vaan ne tuodaan kullalla esiin.

8 Tatu Vaaskivi, Rooman tie, (1940), Hansaprint, Vantaa, 2025, 11

9 Tatu Vaaskivi, Rooman tie, (1940), Hansaprint, Vantaa, 2025, 64