Saavun Särestöniemeen kirkkaana kevätpäivänä. Astellessani pihatietä, Lapin Henki lennähtää saman tien kohti ja läpi. Ympärilläni valkoista ja valoa, sininen taivas. Suuret ja korkeat mahtimännyt ja kuuset suhisevat ystävällistä vihreyttä. Odotin kiihtymystä, sain rauhaa. Tunnen itseni tervetulleeksi. Syön pullan, juon kamomillateen ja ostan uuden Uiva poro -paidan.

Suunnatessani Reidarin lapsuudentorppaa kohti, suorat, suuret harmaat haavat vilkuttavat jo talon luona minulle. Niiden kuori näyttää silkkiseltä ja hohtaa auringossa. Räystäiden jääpuikot kuin timantteja. Porstuan sini-keltainen ovi ohjaa minut tarinaan, jossa on aurinkoläikkiä. Luon katseeni Reidarin äidilleen maalaamaan alttaritauluun. Seinillä veljen veikeä taskukellokokoelma ja kärsinyt viulu, suuret, tummuvat pahkatuolit - ajan merkkejä täynnä.

Jatkan matkaani mäkeä ylös, kohti ateljeetaloa. Se kohoaa mäellä kuin hirsinen hovirakennus. Täälläkö niitä syntyi, isoja töitä, joiden sielu helisee. Istun ateljeehuoneessa, suurten ikkunoiden edessä ja tunnustelen tilaa. Miten onkaan kaikessa suuruudessa pienuuden rauha.

Kun lähden ateljeerakennuksesta, istahdan hetkeksi ulkoportaille katsomaan kun väki nousee leveää lumitietä. Alas mäkeä käyn, puiden lomasta siintää pian jo galleriarakennus turkooseine laguuneineen. Ovelle vievät japanilaisen puutarhan liuskekiviportaat, ripana jättiläispahka. Kun istahdan penkille kattoikkunan valonkajoon taulujen huoneessa - silloin viimeistään aika katoaa. Kaikki on vain väkevää ja herkkää väriä. Olen Lapissa, tunturituulessa ja samaan aikaan Italian auringossa, luona historian rapauttamien seinäpintojen. Ympärilläni ikipuut ja metsän hengitys, kirkas taivaansini ja sokaiseva, naurava aurinko. Nyt ulkona jäätä ja lunta, kesällä kedon kukat. Vieressä virtaa Ounasjoki, välissä lähdelampi. Kaikki on rauhaisaa, Suuren Luonnon ja Pienen Ihmisen, valoja, varjoja, värejä.